Daniel Sazonov

Kymmenen vuoden perspektiivi on näpertelyä

Viikkoa on siivittänyt uutisointi, jossa eläkeneuvottelujen kerrotaan olevan edelleen levällään. Osapuolet eivät ole vieläkään löytäneet läpimurron avaimia. Samaa tarinaa on kuulunut neuvottelupöydästä pitkin matkaa. Tarinaa on siivittänyt tuskailu valtion tiukoista vaateista eläkeiän nousutahdin suhteen. Työmarkkinaosapuolia kismittää valtion asettama vaade ratkaista osa julkisen talouden kestävyysvajeesta eläköitymisikää nostamalla. Niille kun näyttää kelpaavan perinteisesti valta ja vastuu -parista vain ensimmäinen.  

Viime aikana kiistely on näyttänyt kohdistuvan erityisesti eläkeiän määräytymiseen vuoden 2025 jälkeen. Palkansaajajärjestöt ovat halunneet loputonta joustoa ja pelivaraa arastellen minkään mallin lukkoon lyömistä. Ikävää vain, että eläkejärjestelmää tarkasteltaessa 10 vuotta on äärimmäisen lyhyt tähtäin.

Ratkaisujen tulee olla kestäviä vuosien sijaan kymmenien vuosien perspektiivillä. On syytä nähdä iso kuva. Esimerkiksi tänä vuonna 18 vuotta täyttävät nuoret jäävät nykyiselläkin vanhuseläkkeen 63 vuoden alaikärajalla laskettuna eläkkeelle vuonna 2059. Näin toki vain, jos järjestelmältä ei ole sitä ennen pettänyt lopullisesti pohja ja eläke alkanut kuulostaa huvittavalta retrokäsitteeltä jostain vuosisadan alusta.

On myös hyvä muistaa, että eläkeiässä ei ole kysymys vain eläkejärjestelmän ja julkisen talouden kestävyydestä. Kysymys on kokonaisuudessaan nykyisen kulutuksen ylläpitämisestä eli pohjimmiltaan siitä, miten korkeaa on suomalaisten hyvinvointi ja kuinka hyvin suomalaiset tulevat taloudellisesti toimeen.

Eläketurvakeskus julkaisi viime viikolla erinomaisen raportin, joka jäi valitettavan vähälle huomiolle. Raportti käsittelee väestörakenteen muutoksen vaikutusta kansantalouden kulutukseen, säästämiseen ja tuotannon pääomavaltaisuuteen. Sen peruslogiikka on yksinkertainen: työssä olevat ikäluokat rahoittavat paitsi oman kulutuksensa myös julkisten ja yksityisten tulonsiirtojen kautta nuorempien ja vanhempien ikäluokkien menot. Tämän seurauksena kansakunta joko rikastuu tai köyhtyy.

Tulevaisuuden eläkekysymyksen näkökulmasta huomionarvoisinta antia on raportin esittämä karu pitkän aikavälin näkymä: Vanhuushuoltosuhteen edelleen heikentyessä vuonna 2050 saavutetaan tilanne, jossa viisi vuotta pidemmillä työurilla elinvaihealijäämä olisi annetuilla kulutus- ja palkkaprofiileilla nykytasolla. Yksinkertaisten projektioiden perusteella voi epäillä onko nykyisen kaltainen kulutustaso ylläpidettävissä missään realistisessa työllisyysskenaariossa. ”

2050 saattaa tuntua kaukaiselta, mutta, kuten alussa totesin, se on vuosikymmen, jolla ensi keväänä lukionsa päättävät ovat edelleen työelämässä. Tämä yksin osoittaa hyvin, kuinka tärkeää on, että käynnissä olevissa neuvotteluissa saadaan aikaan pitkän aikavälin ratkaisu eläkekysymykseen. Mallin on oltava sellainen, jossa eläkeikä on sidottu riittävän tiiviisti elinajanodotteeseen. Vain sellaisella mallilla voidaan varmistaa taloudellinen kestävyys vanhushuoltosuhteen heikentymisestä huolimatta.

Lopputulos, jossa karsitaan kokoon ratkaisuja vuoteen 2025 ja jätetään sen jälkeen tulevaisuus avoimeksi, on kestämätön. Lyhytnäköisyydessään se uhkaa vakavasti koko järjestelmän uskottavuutta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset