*

Daniel Sazonov

Viisi väärää väitettä opintotukiuudistuksesta

Viikko sitten kirjoitin, että opintotukikeskustelu on tällä hetkellä lähinnä huutelua, kauhukuvia ja vaihtoehdottomuutta. Kovin paljoa emme ole viikossa viisastuneet. Retoriikka on päinvastoin vain koventunut ja alkaa olla yhä kauempana todellisuudesta. Nyt kaivattaisiin taas sitä kuuluisaa tolkun ääntä.

Palautetaan aluksi viikontakaisesta mieleen iso kuva: Opintotuen uudistamisen reunaehdot on muuten sovittu hallitusohjelmassa. Hallitusohjelmaan ovat sitoutuneet niin keskusta, perussuomalaiset kuin kokoomuskin. Reunaehtoihin kuuluu velalla elämisen lopettamisesta seuraava säästötavoite. Kun hallitusohjelmaa rustattaessa säästöjä kasattiin yhteensä 4 000 miljoonaa, myös opintotukeen kohdistui säästötavoitteita: 70 miljoonaa vuoteen 2019 mennessä ja 150 miljoonaa pitkällä aikavälillä. Tämä on koko hallituksen yhteinen päätös, jonka toteuttamisen tavasta linjataan kehysriihessä.

Sitten niihin viiteen väitteeseen. Professori Roope Uusitalon tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että seinille on maalailtu perusteettomiakin piruja. Haluankin kumota viisi virheellistä väittämää, jotka toistuvat opintotuesta keskusteltaessa.

1) Täysipäiväisestä opiskelusta ei tule mahdotonta

Opintotukiuudistuksen äänekkäimmät vastustajat ovat maalailleet skenaarioita, joissa täysipäiväisestä opiskelusta tulee mahdotonta. Nämä väitteet ovat tuulesta temmattuja. Miten se, että opiskelijoiden käytettävissä olevaa rahamäärää nostetaan jopa 1100 euroon, tekee opiskelusta vähemmän mahdollista?

Opintotuen kokonaistasoa nostetaan ja opintotukikuukausien määrää rajataan vastaamaan tutkintojen määräaikoja. Näin yhteiskunta varmistaa täysipäiväisen opiskelun mahdollisuuden, kannustaa valmistumaan tavoiteajassa ja opintotukijärjestelmä on pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla.

2) Opintolainapainotteisuus ei kasva radikaalisti laajemmassa tarkastelussa

Keskustelussa on esitetty väitteitä, joiden mukaan lainapainotteisuuden kasvattaminen olisi historiallisessa mittakaavassa poikkeuksellisen radikaali muutos. Tämä ei pidä paikkaansa.

1990-luvun alussa kolme neljäsosaa opintotuesta oli lainaa, ja sen jälkeen opintorahapainotteisuutta on lisätty huomattavasti. Opintotukimenot 90-luvun alusta tähän päivään ovat yli tuplaantuneet. Lainapainotteisuuden kasvattaminen ei siis historiallisessa mittakaavassa ole erityisen radikaali toimenpide.

3) Opiskelijoiden opintososiaalisista etuuksista ei leikata tähtitieteellisesti.

Leikkaus osuu. Se on totta. Alla oleva kuva kuitenkin osoittaa, että katsottaessa opiskelijoiden opintososiaalisiin etuuksiin käytetyn valtionrahoituksen suuruutta 2000-luvulla, ollaan vuonna 2020 kaikkien leikkausten jälkeenkin edelleen vuoden 2000 tasossa.

tulevatvuodet.png

4) Uudistus ei vähennä koulutuksellista tasa-arvoa

Selvitysmies Uusitalon raportista käy ilmi, että lainapainotteinen opintotukijärjestelmä ei ole heikentänyt koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa ainakaan Norjassa tai Ruotsissa. Suomessa vain 40 prosenttia opintotuen saajista nostaa lainaa, kun Norjassa ja Ruotsissa vastaava luku on 70. Uusitalon vertailusta käy ilmi, että korkeakoulutettujen vanhempien lasten yliedustus ja alle keskiasteen koulutettujen vanhempien lasten aliedustus on voimakkaampi Suomessa kuin Norjassa ja Ruotsissa.

Näin ollen raportti ei siis tue väitettä, jonka mukaan korkeampi lainapainotteisuus vähentäisi koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoa.

5) Lainan ottaminen ei pelota opiskelijoita

Tilastojen valossa lainan ottaminen pelottaa opiskelijoita koko ajan vähemmän. Vuonna 2014 käyttöön otettu opintolainahyvitys nosti opintolainan suosiota 39 prosenttia ensimmäisen vuoden aikana. Uusitalon raportista on luettavissa samankaltaisia huomioita. Se, että lainapainotteisuutta lisätään, ei ole karkottanut pienituloisista perheistä tulevia opiskelijoita muissa Pohjoismaissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Tehkää nyt jotain ensin edes oikeassa järjestyksessä, älkää hölmöilkö!

Ensin pitää velvoittaa korkeakoulut ja yliopistot mitoittamaan kurssit oikeasti sen työmäärän mukaisesti mikä on laskettu opintotuen kestoa määrittäessä.

Mitä järkeä on, kun opiskelija käytännössä raataa paljon enemmän, kuin mitä oikeasti opintotuki velvoittaa? Se on yksi opintojen venymisen ongelma. Oppilaitokset säästävät sillä, että niputtavat ovelasti kursseja yhteen ja vaatimukset ovatkin aivan älyttömiä.

Tämä ongelma on vaivannut yliopisto- ja korkeakoulujärjestelmän jo vuosia.
Kärjistettynä esimerkkinä mainitsen erään opettajan kertomuksen yliopiston matematiikan kurssista. No se oli sellainen 2 opintoviikkoa, mutta oikeasti piti töitä tehdä yli 10 opintoviikon edestä.

Opintojen suorittamiseen vaadittava todellinen työ ja laskennallinen opintotuen perusteena oleva työ eivät kohtaa.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kyllä ne keskiarvoistuvat aika paljon. 5op voi suorittaa toisella kurssilla muutaman tunnin työmäärällä ja toisella sitten hiukan isommalla. Merkittävä osa opiskelijoista ei myöskään opiskele kaikkien kurssien asioita vaan opettelee ulkoa tenttiarkiston vanhat tentit.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Opintolainassa on eräs aika oleellinen periaattellinen ongelma. Siinä yhteiskunta ulkoistaa koulutusjärjestelmänsä suunnitteluriskin suoraan taloudellisina seurauksina opiskelijoille. Eli käytännössä tämä tarkoittaa, että tarjotaan kaikenlaisia koulutusmahdollisuuksia ja sitten sen opiskelijan pitää olla tietoinen ammattien oikeasta kehitystrendistä, mitä kannattaisi opiskella. Oppilaitoksista sitä tietoa ei saa, hehän katsovat vain omaa etuaan sen olen huomannut. Eli opiskelijoista useilla on tilanne, jossa on lainat maksettavina ja sitten ei löydykkään töitä siltä alalta johon tulikin velkavetoisesti kouluttauduttua.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomessa on yksinkertaisia maistereita ja dosentteja ihan riittävästi. Tarvittaisiin priimaluokan duunareita ja ammattikoulut on ilmaisia.

Suomessa on kaikilla sama nettopalkka, joten ei kannata notkua yliopistossa.

Eino Partanen

Aloitetaan aluksi viittestä 4. Olet väärässä, kuten myös Uusitalo.

En tiedä, onko Uusitalon tilastotieteen ymmärryksessä puutteita, mutta käyttäen uusitalon lähdettä, väite on yksikäsitteisesti täysin väärä ( Uusitalon lähde on OECD:n education at a glance 2014 -raportti, taulukko 4.1a, mutta data, jonka Uusitalo on raporttiinsa kaivanut on kyllä jostakin aivan muualta - ehkä taulukosta 4.2, mutta siinä puhutaan saavutetuista tutkinnoista, kun Uusitalo puhuu koulutukseen hakeutumisesta joka on taulukon 4.1 data.)

Tein aiheesta kuvaajan: http://www.mv.helsinki.fi/home/ejpartan/opintotuki... - pylvään korkeus kuvaa prosenttiosuutta lapsista, jotka hakeutuvat kolmannen asteen koulutukseen jaoteltuna vanhempien koulutustaustan mukaan. Eli siis samaa kuin Uusitalonkin raportti, ja kyseessä on siis, lähdettä seuraten, sama data. Ylemmässä kuvaajassa on pohjoismaat eriteltynä, alemmassa lainamaat ovat Ruotsi ja Norja, tukimaat Suomi ja Tanska. Palkin ylälaidassa olevat viivat kuvaavat keskivirhettä.

Toisin sanoen, OECD:n datan mukaan opintotukijärjestelmällä ei ole väliä, jos vanhemmilla ei ole edes toisen asteen koulutusta; lapset eivät juurikaan hakeudu korkea-asteen opintoihin. Sen sijaan maissa, joissa opintoja tuetaan lähinnä lainalla (alempi kuvaaja, punaiset pylväät), toisen asteen koulutuksen omaavien vanhempien lapset hakeutuvat tilastollisesti merkittävästi vähemmän (p<0.01) kolmannen asteen opintoihin. Sama päteen päinvastoin: lainapainotteisissa maissa kolmannen asteen koulutukseen hakeudutaan todennäköisemmin, mikäli vanhemmilla on korkea-asteen koulutus (p<0.01).

Toisin sanoen, lainapainotteisissa maissa korkea-asteen koulutus periytyy tukipainotteisia maita enemmän. Uusitalon väite on siis väärä.

Jyrki Paldán

Erinomainen huomio!

Piti noin kontradiktoivan tiedon valossa tarkistaa tuo lähdemateriaali itse, ja näytät tosiaankin olevan oikeassa. Korrelaatio on juuri päinvastainen kuin Sasonov ja Uusitalo väittävät.

Olisihan se tietysti pitänyt itsekin tajuta tarkistaa ensimmäisenä, onhan nyt sentään kyse 10%:n ja #koulutuslupauksen puolueesta. Valehtelusta on tullut jo niin täydellinen normi että totuudenmukaisempaa taitaisi olla lukea noita ulostuloja negaationa.

Käyttäjän AleksiKalenius kuva
Aleksi Kalenius

Valitettavasti kritiikki näyttää perustuvan väärinymmärrykseen. Taulukossa A4.1a olevat tiedot tuottavat Uusitalon raportissaan käyttämät luvut.

Olet käyttänyt suoraan "prosenttiosuutta lapsista, jotka hakeutuvat kolmannen asteen koulutukseen jaoteltuna vanhempien koulutustaustan mukaan"

Tämä ei kuitenkaan vielä yksin kerro hakeutumisen tasa-arvosta. Se, että korkea-asteen opiskelijoista 50 % on korkeasti koulutettujen lapsia kertoo tasa-arvoisesta hakeutumisesta, jos koko ikäluokastakin 50 % on korkeasti koulutettujen lapsia. Sen sijaan, jos ikäluokassa korkeasti koulutettujen lapsia on vain 5 %, olisi 50 % osuus opiskelijoista selvä osoitus hakeutumisen eriarvoisuudesta.

Oikea tapa onkin verrata osuuksia opiskelijoista osuuksiin koko ikäryhmästä, kuten Uusitalo näyttää raportissaan tehneen.

Eino Partanen

En tiedä, mistä luvut osuudet koko ikäryhmästä tulevat, joilla sanot Uusitalon painottaneen lukujaan. Jos tiedät, näyttäisitkö rautalankaa vääntäen?

Mutta jos halutaan laskea sinun menetelmälläsi, eli painottaa koulutukseen hakeutumisen suhteellista osuutta vanhempien suhteellisella osuudella väestössä, saadaan allaolevan perusteella seuraavat tulokset:

http://stat.fi/til/vkour/2014/vkour_2014_2015-11-0...

(käytän pikamenetelmää: kolmannen asteen tutkinnon suorittaneita potentiaalisia vanhempia on 30% väestöstä, toisen asteen 40%; nuoret ja eläkeläiset jätetään pois laskuista.)

40% osuus väestöstä (toisen asteen tutkinnon suorittaneet) tuottaa n. 40% kolmannen asteen koulutukseen hakeutuvista; 30% osuus väestöstä (korkea-asteen tutkinnon suorittaneet) tuottaa noin 55% kolmannen asteen koulutukseen hakeutuvista. Toisin sanoen, tällä tavalla laskettuna erot näyttävät entistä epätasa-arvoisemmilta.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Taas näitä orwellimaisen Totuusministeriän uusiokielijuttuja:
Opintotukileikkaus = opintotukiuudistus...

Henry

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

On se siinä suhteessa uudistuskin että opiskelijan kokonaisuutena käyttöönsä saama rahamäärä kasvaisi merkittävästi. Paremmin tuo mahdollistaisi kokopäiväisen opiskelun kuin Nykysysteemi. Kyse on lähinnä siitä että katsotaanko lainan olevan järkevä tapa rahoittaa opiskelijan elinkustannukset. Argumentteja on molempiin suuntiin.

Itse harkitsisin mallia jossa tukitaso olisi korkea, mutta opintojen edistymisvaatimus olisi paljon nykyistä tiukempi. Siis että ammattijuoppoja jotka keräävät tyyliin valtsikan tai humanistien 'matikan'kursseista noppia ei enää yliopistossa katseltaisi.

Toisaalta voitaisiin ajatella että ainakin sellaisilla korkeakoulutettavilla joita yhteiskunta tarvitsee ja joiden palkkataso jää matalaksi (lastentarhanopettajat nyt esimerkiksi), mahdollinen laina annettaisiin vaikka ihan kokonaankin anteeksi mikäli opinnot suoritetaan aikataulussa. On hiukan eri asia maksella lainaa ekonomin tai lastentarhanopettajan liksoilla, ja molempia kai katsotaan kuitenkin tarvittavan.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Mitä olen pystynyt seuraamaan, itse opiskelijat tuntuvat ottavan tilanteen paljon realistisemmin ja rauhallisemmin kuin oppositiopoliitikot.

Ville Niinistökin tuntui viime viikon Eduskunnan kyselytunnilla oikein hekumoivan, kun sai purkaa näkemyksiään. Epäuskottavaa katsottavaa, ei jatkoon.

Käyttäjän katjapaavilainen kuva
Katja Paavilainen

1. Ensin tuo termi "kannustaa" (valmistumaan tavoiteajassa). Oikea termi on pakottaa. Lisääntynyt opiskelumäärä vähentää työntekoa opiskelun ohessa, jolloin työnteon ja työelämän lainalaisuudet jäävät opittavaksi opintojen jälkeen. Menetys on sekin, jos vastavalmistuneella maisterilla ole pienintäkään hajua akateemisen ulkopuolisesta maailmasta.

2. Jätät huomiotta mitä historiassa on tapahtunut 90-luvun alun jälkeen. Oletan, että tunnet lähihistoriaamme riittävän hyvin mikä tekee huomiottajättämisesi todennäköisesti tarkoituksellisen.

3. Ennuste ennustaa, ei osoita. Oliko vuoden 2000 taso sitten ok, on toinen heräävä kysymys?

4. Ruotsissa ja Norjassa asiat ovat toisin, minkä tämänkin tiedät aivan hyvin ja ilmeisesti tarkoituksella jätät huomiotta, koska pointiltasi putoaa pointti.

Nykyäänkin koulutus periytyy, vaikkakin Suomessa suuntaus on ollut hyvä. Ei ole mitenkään perusteltua, etteivätkö nämä leikkaukset nimenomaan lisäisi jälleen koulutuksen periytyvyyttä. Ei sovi unohtaa sitäkään, että riittävän hyväosaisia tavoiteajat eivät paljoa hetkauta. Osaamatonkin voi virutella itselleen korkeakoulututkinnon ilman että uudistus pakottaen kannustaa valmistumaan nopeammin. (Puhumattakaan siitä, ettei hyväosaisen tarvitse välttämättä mennä töihin valmistuttuaankaan.)

5. Niin sanotusti unohdat mainita että tämä uudistus aikoo napata myös opintolainahyvityksestä. Jos hyvitys innosti ottamaan opintolainaa, rehellistä on olettaa, että heikennys ehkäisee sitä. Muut pohjoismaat ovat edelleen muita pohjoismaita.

6. Kysymys: Miten lastentarhanopettajan ja vaikka lakimiehen lainan takaisinmaksu ei ole eriarvoista? ps. lastentarhanopettajista on pulaa (ilmanen vinkki)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#7
''Ruotsissa ja Norjassa asiat ovat toisin''

Susanna Huovinen SDP: ''Se mikä toimii muualla, ei toimi Suomessa.''

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Opintolaina siirtää opiskelun riskiä opiskelijalle. Vaikka korkea koulutus ehkäisee työttömyydeltä, ei täysin. Opiskelijalla on myös tuloriski: tulot eivät välttämättä tulekaan olemaan korkeat. Kun - aivan relevantti - riski on olemassa, sillä on hinta. Kun opiskelija miettii tulevaisuuttaan, hän ilmentää Keynesin korostamaa epävarmuutta: hän varautuu siihen ennalta.

Tässä kohden opiskelijan hyödystä näkökulma kannattaa kääntää kansantalouden hyötyyn: onko opiskelijan lisääntyvä epävarmuus tulevasta kansantaloudellisesti kannattavampaa kuin toisin päin?

Epävarmimmilla aloilla opiskelijat luultavasti tekevät töitä enemmän, joka viivästänee valmistumista. Jos Eino Partasen näkökulma yllä on oikea, ollaan tekemässä strategista ohjausta: korkeakoulutus keskittyy korkeasti koulutetuille perheille. Jos heidän lisäksi on potentiaalisia koulutettavia muuallakin, heidän resurssit jäävät vajaakäytölle.

Joka tapauksessa, ei ole kyse vain opiskelijan etuisuuksista vaan myös siitä, mitä kansantalous saa niillä. Sekin on kaupankäyntiä. Jos annat vähemmän, saat vähemmän.

Tilastollisesti maisteriksi valmistutaan 6,5 vuodessa ja lopuista iso osa pian sen jälkeen. Pitkä opiskelu johtaa tulonmenetyksiin ammattikoulutettuun verrattuna, joiden kurominen ainakin itselläni ottanee ainakin 10-15 vuotta, mutta sen aika näyttää. Vasta sitten investointi alkaa maksaa itseään takaisin.

Toimituksen poiminnat