Daniel Sazonov

Helsingin tulee laskea kuntaveroaan entisestään

Pidin tänään Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheen ensi vuoden talousarviosta. 

Tulevana vuonna yhdenkään helsinkiläisen verotus ei kiristy. Kun seuraavaa talousarviota laaditaan, on tavoitteena oltava kuntaveron laskeminen entisestään!

Tässä puheeni kokonaisuudessaan:

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Tänään käsittelemämme talousarvio on vahvan, kasvavan kaupungin talousarvio. Taloutemme on hyvässä kunnossa. Tämä on pitkäjänteisen vastuullisen talouslinjan ansiota – linjan, josta on syytä myös tulevina vuosina pitää kiinni. Erityisen tärkeää asian muistaminen on nyt, kun elämme suhdannehuippua. Kaupunkitaloutemme on oltava valmis kohtaamaan myös niukemmat vuodet.

Olemme kaupunkistrategiassa sopineet taloussuunnittelun perusteet valtuustokaudelle. Linjaus on tasapainoinen. Se huomioi kasvavan kaupungin tarpeet, mutta varmistaa myös jatkuvan tuottavuuden hakemisen. Ensi vuoden talousarvio on rakennettu tähän linjaan nojaten. Tulevien vuosien talousarvioita laadittaessa talouskirjauksesta on pidettävä erityisen tiukasti kiinni.

Helsinki vetää puoleensa. Vuosittain tuhannet ihmiset haluavat muuttaa Helsinkiin. Tänä vuonna asukaslukumme ylittää 650 000 asukasta. Kasvu määrittää kaupunkimme taloutta enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Se on meille myönteinen haaste. Kasvavan kaupungin budjettiin mahtuu vahvaa tulevaisuusoptimismia.

Ensi vuonna kaupungin investointimenot lähenevät 800 miljoonaa euroa. Investoimme reilusti enemmän kuin kolme seuraavaksi suurinta kaupunkia yhteensä. Tällä investointitasolla pystymme varmistamaan asuntotuotantotavoitteisiin pääsemisen, edistämään sujuvaa liikkumista kaupungissa ja huolehtimaan tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Erityisen arvokasta on, että investointikohteissa on yli parikymmentä uutta tai peruskorjattavaa koulua tai päiväkotia sekä lukuisia uusia liikuntapaikkoja.

Siitä huolimatta, että laskimme tälle vuodelle kunnallisveroprosenttia puolella prosenttiyksiköllä, kaupungin kuntaverosta saamat tulot kasvavat. Myös yhteisöverotuoton ja kiinteistöverotuoton odotetaan ylittävän talousarviossa tälle vuodelle asetetut odotukset. Olemme pitäneet kiinni siitä, että tulevana vuonna yhdenkään helsinkiläisen verotus ei kiristy. Tästä huolimatta verotulokertymän ennustetaan kasvavan edelleen.

Verotuksen tason on suhteuduttava kaupungin talouden tilaan. Meidän on verotettava helsinkiläisiä vain sen verran kuin on välttämätöntä laadukkaiden palveluiden varmistamiseksi ja tarpeellisten investointien toteuttamiseksi. Viime syksynä päätetty veroprosentin lasku ei saa jäädä ainutkertaiseksi tapahtumaksi tällä vuosikymmenellä. Jos kaupungin talouden näkymä on yhtä vahva ensi vuoden talousarvioita laadittaessa, on tavoitteena oltava kuntaveron laskeminen.

Talousarvioesitys turvaa laadukkaat palvelut kaikilla toimialoilla. Samaan aikaan se mahdollistaa uusia kohdennettuja lisäyksiä tärkeimpiin ja vaikuttavimpiin kohteisiin.

Pidämme tärkeänä, että budjetin lisäpanostukset kohdistuvat merkittävissä määrin lasten ja nuorten palveluihin. Varmistamme, että jokaisessa peruskoulussa on käytössä riittävät ja tarkoituksenmukaiset oppimateriaalit. Kohdistamme toisella asteella lisätukea niille, joilla sille on eniten tarvetta. Lisäämme koulunkäyntiavustajien ja laaja-alaisten erityisopettajien määrää esi- ja perusopetukseen. Kehitämme lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja ja lisäämme henkilöstöä lastensuojelun jälkihuoltoon.

Ammattitaitoiset ja sitoutuneet työntekijät varmistavat helsinkiläisille laadukkaat palvelut. Helsingin tulee kyetä houkuttelemaan tehtäviinsä maan parhaita osaajia. Tämä tarkoittaa myös kilpailukykyistä palkkausta. Ensi vuoden talousarviolla käynnistetään pidemmän aikavälin palkkakehityssuunnitelma. Se nostaa esimerkiksi lastentarhanopettajiemme, lastenhoitajiemme ja sosiaalityöntekijöittemme palkkoja.

Talousarviossa kyse ei ole vain rahanjaosta, vaan mahdollisuudesta tehdä toiminnallisia tulevaisuuslinjauksia. Sellaisia ovat esimerkiksi sitoutuminen kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan kaikilla toimialoilla sekä selvitykset, jotka käynnistetään palvelutuotannon yhteistyömallien lisäämiseksi työllisyyspalveluissa ja sosiaali- ja terveystoimessa.

Toiminnallisten kirjausten kanssa on syytä edetä heti, kun budjetti on hyväksytty, jotta ne saadaan toteutumaan mahdollisimman joutuisasti. Erityisen tärkeää on, että budjetin yhteydessä päätettävät selvitykset ovat valmiita ensi vuoden talousarviovalmisteluun mennessä. Näin niiden tarjoama tietoa voidaan täysimääräisesti hyödyntää seuraavan vuoden valmistelussa.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia budjettisovussa mukana olevia ryhmiä halusta ja kyvystä löytää yhteinen näkemys ensi vuoden budjetista. Erikseen haluan myös osoittaa kiitoksen valmisteluun osallistuneille kaupungin virkamiehille.

Kokoomus kannattaa talousarvioehdotuksen hyväksymistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kuntaveron edelleen laskeminen lisäisi Helsingin vetovoimaisuutta entisestään. Keskipalkkaiselle jo puoli prosenttia tarkoittaa jokusta satasta enemmän käteen. Sillä tankkaa jo vaikkapa auton muutaman kerran.

Toimituksen poiminnat