Daniel Sazonov

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 51 min 49 s sitten

Vessapaperirullan vaihto 15 €: ”Nyt pyöritellään silmiä – suurin syy on hankintalaki ja sen tulkinta”

1.2.2019 11:03

Sitovan hoitajamitoituksen lisääminen lakiin ei ratkaise vanhustenhuollon ongelmia, jos kilpailuttamisosaaminen ja palveluiden ostaminen on yhä pielessä, huomauttaa Uudenmaan maakuntavaltuutettu ja perussuomalaisten Nurmijärven valtuustoryhmän johtaja Maiju Tapiolinna Puheenvuoron blogissaan.

Hankintapäällikkönä työskentelevä Tapiolinna kirjoittaa, ettei ole merkityksellistä, ostaako hoivapalveluita vai esimerkiksi sokeria – merkityksellistä on ymmärtää, mitä rahalla saa.

Suomalaismeppi tylynä briteille BBC:llä: EU ei neuvottele enää – Nyt kannattaa valmistautua uuteen äänestykseen

1.2.2019 10:21

Suomalainen europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr) kerää kehuja Britannian yleisradioyhtiö BBC:n lähetyksessä antamistaan brexit-kommenteista.

Euroopan parlamentin varapuhemies Hautala ei antanut haastattelussa briteille juurikaan toivoa erosopimuksen uudelleen neuvottelemisesta. Tämä on ollut myös EU:n virallinen linja, vaikka Britannian parlamentti vaatii uusia neuvotteluita.

Luvattomille päiväkodeille yli 90 000 €:n tuet verorahoista – Kokoomustaustaisen johtajan yhtiöstä ilmoitus poliisille

1.2.2019 09:22

Helsingin kaupungilla mietitään, mitä tehdään luvattomiin päiväkoteihin maksettujen tukien suhteen. Kokoomustaustaisen toimitusjohtajan yksityinen Ankkalampi-päiväkotiketju on saanut merkittäviä summia käynnistämistukea kaupungilta, Talouselämä-lehti kertoo.

Näkökulma: Suomen pääministerikisa on draama vailla vertaa – mutta hän on kaikkein varmin ministeri

1.2.2019 08:12

Vaikka Sdp pitää uusimmassakin Alma-kannatusmittauksessa kärkipaikkaa, ei sen puheenjohtaja ole tulevan hallituksen varmin ministeri.

Sdp ja kokoomus kamppailevat entistä selkeämmin pääministerin paikasta kannatusten ollessa 21,0 ja 19,7 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen muodostajan tehtävä lankeaa hyvin todennäköisesti jommankumman puolueen vetäjän harteille, kun huhtikuun 14. päivän eduskuntavaalit on kisattu.

Alma-kysely: Keskustan alamäki kiihtyy – vihreät lähestyy, PS nousee

1.2.2019 07:53

Vaikka vihreiden Haavisto-lisä on käytetty loppuun, pääministeripuolue keskusta on jo iskuetäisyydellä.

Alma Median tuore puoluekannatuskysely tuo lisää pohdittavaa tänä viikonloppuna Tallinnaan vaalikampanjan avausristeilylle suuntaavalle keskustaväelle.

Alman edellisessä kyselyssä keskusta sai hetkellisen torjuntavoiton nousemalla pienen nykäyksen ylöspäin, mutta nyt kansan mielipidekyyti on vastaavasti karumpaa: keskusta on tipahtanut ensimmäisen kerran tuoreimpien Alma-kyselyiden aikana alle 15 % prosentin kannatukseen.

HIFK valmentajavaihdoksensa jälkeen voittoputkessa

1.2.2019 05:23

Viime viikolla päävalmentajalleen Ari-Pekka Selinille potkut antanut HIFK otti uuden päävalmentajansa Jarno Pikkaraisen komennossa jo kolmannen voittonsa. SaiPa taipui HIFK:lle 2-3. Pikkaraisen voittoprosentti on kolmen ottelun jälkeen täydet 100.

Helpolla voitto ei irronnut, sillä etenkin avauserä oli vahva vieraiden osalta. Elmeri Kaksosen ja Micke Saaren maalit veivät SaiPan jo 2-0-johtoon. Isäntien sankariksi nousi tehot 2+1 iskenyt Joonas Rask.

Raskin avauserän lopun kavennusosuma nosti isännät mukaan peliin. Rask vastasi lisäksi toisen erän ainoasta maalista.

Jokerit entistä lähempänä kotietua

1.2.2019 04:24

Jokerit voitti KHL:ssä torstaina Siperiassa Sibir Novosibirskin 4-3. Voittomaalin viimeisteli jatkoajalla Sami Lepistö.

– Jatkoajalla pelataan aika luomulätkää ja paikkoja avautuu. Näin, että veskari lähtee kauas vastaan ja ehdin kiekolle. Vähän siinä tasapainoa koeteltiin, mutta sain laitettua sisään. Tärkeät pisteet otettiin, Lepistö sanoi.

Sibir nousi useamman kerran tasoihin.

Ministeri Annika Saarikko: Vakava ilmiö hoitoalalla – ”Tämä on yksiselitteisesti väärin”

31.1.2019 20:37

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) tuomitsee jyrkästi hoitoalan ilmiön, jossa hoitajien määrää vääristellään.

Tämä ”haamuhoitajien” asia nousi esiin torstaina eduskunnan kyselytunnilla vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen kysyessä asiasta:

Sisäministeri Mykkänen kävi pakolaiskriisin polttopisteessä – ”Moni tulija pettyy kun tajuaa, että pitäisi oikeasti jäädä Kreikkaan”

31.1.2019 20:21

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kertoo blogissaan työmatkastaan EU:n etelärajoilla Italiassa ja Kreikassa. Italia ja Kreikka olivat vuoden 2015 pakolaiskriisin merkittävimpiä saapumismaita. Mykkänen vieraili muun muassa Lesboksen saarella, ”joka oli vuoden 2015 pakolaiskriisin polttopisteitä”.

”Lakiin ikuisiksi ajoiksi kirjoitettu kiinteä normi on kyllä huono” – Ex-ministeri Soininvaara selittää, miksi jätti hoitajamitoituksen pois laista

31.1.2019 19:54

Peruspalveluministerinä Paavo Lipposen (sd) hallituksessa 2000-luvun alussa toiminut Osmo Soininvaara (vihr) kertoo blogissaan, miksi jätti sitovan hoitajamitoituksen tuolloin tekemättä.

Hoitajamitoituksesta on tullut politiikan kuuma puheenaihe Esperi Caressa paljastuneiden laiminlyöntien seurauksena.

Näkökulma: 94% yltää hoitajasuositukseen – Miksi Petteri Orpo vastustaa ”desimaaleja”?

31.1.2019 19:35

Valtiovarainministeri Petteri Orpon johtama kokoomus näyttää jäävän ainoaksi puolueeksi, joka ei kannata sitovaa hoitajamitoitusta vanhustenhuoltoon. Nykyisen suosituksen kirjaaminen sitovaksi ei olisi tilastojen valossa suurikaan temppu.

Eduskunnassa Orpo totesi, ettei sitova hoitajamitoitus toisi oikeaa tulosta. Kaikissa muissa puolueissa ollaan eri mieltä.

Lue lisää:

Petteri Orpo sivaltaa sdp:tä vanhustenhoidosta: ”Tässä on nyt aika paljon käsien pesua”

31.1.2019 18:44

Suurin oppositiopuolue ja gallupjohtaja sdp sai tänään torstaina otollisen tilaisuuden höykyttää pahinta kilpailijaansa, hallituspuolue kokoomusta vanhustenhoidosta. Kokoomus ainoana puolueena ei halua kirjata sitovaa hoitajamitoitusta lakiin. Sdp tivasi asiasta kokoomukselta pitkin eduskunnan kyselytuntia.

”Ministeri Orpo, onko teidän kanta se, joka estää hallitusta?” – Kokoomuksen linja hoitajamitoituksesta kuumentaa eduskunnassa

31.1.2019 17:38

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo esitti tänään torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että eduskuntapuolueet parlamentaarisesti aloittaisivat vanhustenhoidon tilanteen parantamiseen tähtäävien toimien valmistelun.

”Tämä on ihan hölynpölyä” – Juha Sipilä kommentoi ensi kertaa Rautaruukki-kuviota

31.1.2019 15:56

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) tyrmää täysin tuoreessa kirjassa esitetyt epäilykset liittyen Sipilän yrityskauppaan 1990-luvulla.

Toimittaja Jarno Liski kirjoittaa Keskustan valtakunta -kirjassaan (Into), että valtionyhtiö Rautaruukki rahoitti Sipilän holdingyhtiötä 1990-luvun alussa yli 30 miljoonan markan lainalla, millä rahalla Sipilä puolestaan osti Rautaruukilta sillä olleet Solitran osakkeet. Hieman myöhemmin Sipilä myi Solitran amerikkalaiselle ADC Telecommunicationsille 200 miljoonalla markalla, Liski kirjoittaa.

Suomi saamassa ”merkittävän” tiedustelulain – Sdp:ltä heti kritiikkiä: ”Tähän jää aukko”

31.1.2019 15:37

”Meillä on todellakin merkittävä paperi teille”, sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok).

Valiokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä uudesta sotilastiedustelua koskevasta lakiesityksestä. Kyse on niin kutsutun tiedustelulakipaketin toisesta osasta. Toinen siviilitiedustelua koskeva lakiesitys on parhaillaan eduskunnan hallintovaliokunnan käsittelyssä.

Suomessa ei tiedustelutoiminnasta tai sen valvonnasta nykyisin ole yhtenäistä lainsäädäntöä.

Juha Sipilä Brysselissä: EU:n pitää puuttua Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen ”perimmäisiin syihin”

31.1.2019 14:45

Euroopan unionin (EU) pitää pyrkiä puuttumaan Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen ”perimmäisiin syihin”, Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi torstaina Brysselissä.

Sipilä puhui Euroopan parlamentille. Puhe on osa parlamentissa käytävää keskustelujen sarjaa Euroopan tulevaisuudesta.

EU pitää Sipilän mukaan tehostaa palautuspolitiikkaa ja kehittää kriisien yhteisvastuumekanismia sekä vahvistaa ulkorajojen valvontaa.

Kansanedustaja ryöpyttää: ”Kokoomuksen todellinen luonne paljastui – Orpon kommentit hoitajamitoituksesta ovat kuin jääluolasta”

31.1.2019 14:09

Oppositiopuolue perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen iloitsee tiedotteessaan siitä, että niin moni puolue on ilmoittanut kannattavansa hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

Tilanne on nyt se, että ainoastaan kokoomus ei kannata lain kirjausta. Tämän kertoi puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo keskiviikkona. Tänään muut hallituspuolueet keskusta ja siniset asettuivat lain määrittelemän hoitajamitoituksen kannalle.

LUE LISÄÄ:

Hävittäjähankinta: Vasemmistoliitolta painava ehto Suomelle – Vain ruotsalainen Gripen kelpaa?

31.1.2019 13:47

Vasemmistoliiton eduskuntavaaliohjelman kirjaus näyttää käytännössä rajaavan pois suurimman osan Suomen hävittäjäehdokkaista, jos kirjausta tulkitaan laveasti.

Oppositiopuolue vasemmistoliiton keskiviikkona julkaistussa eduskuntavaaliohjelmassa on seuraava kohta:

”Vasemmistoliitto avaa uusien hävittäjien hankinnan kriittiseen tarkasteluun. Hankinnoissa ei tule antaa puolustusvoimille avointa piikkiä, vaan niistä on käytävä laaja poliittinen keskustelu. Hävittäjiä ei pidä hankkia sotaa käyvistä maista”.

Nyt puhuu ministeri Mattila: Pelkkä hoitajamitoitus laissa ei riitä – rangaistukset käyttöön

31.1.2019 12:44

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) kertoo tukevansa sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin, mutta muistuttaa, että se yksinään ei riitä korjaamaan vanhustenhoivan ongelmia.

Mattilan mukaan huomio on kiinnitettävä vuorossa tosiasiallisesti olevien hoitajien määrään. Ongelmat eivät ratkea, ellei työvuorossa ole tarpeeksi hoitajia, ministeri toteaa.

”Vanhusten hoidon tarve vaihtelee jopa päivittäin. Koko henkilöstön lakisääteinen mitoitus ei auta, jos vuorossa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa”, Mattila sanoo tiedotteessa.

Kansalaisuus pois raiskaajilta? Tutkija selvitti montaako koskisi

31.1.2019 12:09

Tilastokeskuksen tutkija Kimmo Haapakangas käy blogissaan läpi, miten Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset syyllistyvät rikoksiin. Taustalla on muun muassa sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) esillä pitämä ehdotus, että kansalaisuuden voisi poistaa törkeisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneiltä kaksoiskansalaisilta. Suomi on sitoutunut ehkäisemään kansalaisuudettomuutta, joten Suomen kansalaisuutta ei voi ottaa pois, jos se on henkilön ainoa kansalaisuus.

Sivu « 86 | 87 | 88 | 89 | 90 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset