Daniel Sazonov

Kaikki blogit puheenaiheesta Uussuomalainen

Maahanmuuttajalle myönnetty kansalaisuus ei muuta suomalaiseksi

"Olen suomalainen" laulettiin tv:n  A2-pakolaisillan lopuksi käsinkosketeltavassa euforiahengessä hauskana mutta ilmeisen yliampuvana tuputuskotouttamistemppuna. Turvapaikanhakijat velvoitettiin osallistumaan heille vieraalla kielellämme yhteislauluun, 80-luvun italiaisbiisin pohjalta tehtyyn uuskansanlauluun. En tarkoita yksin määritelmällistä ristiriitaa todetessani, että paikalla olleista ulkomaalaisista ei yhdestäkään tule koskaan suomalaista.

En halua kasvattaa tulevaisuuden terroristia

Luin muutama viikko sitten kuinka suomalaisen somalipoliitikon Suomessa kasvanut lapsi oli liittynyt terroristijärjestö ISISikseen. Näin kuinka tämä uutisen myötä oltiin lähes varmoja, että Suomessa kasvaa lisää tämän kaltaisia nuoria, jotka haluavat lähteä tuhon ja tuhoamisen tielle. Suomessa asuvana ja pienten lasten ja etenkin kolmen pojan muslimi-isänä, alkavat hälytyskellot soida aika usein tällaisia uutisia lukiessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä