Daniel Sazonov

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolueet

Poliittinen ilmastonmuutos

Poikkeaviksi sääoloiksi nimetyt ilmiöt ovat aivan samaa mitä on tapahtunut Suomen poliittisessa elämässä. Välillä myrskyää, on hellettä ja toisinaan taas hytistään kylmyydessä. Joskus taas saattaa sataa oikein kunnolla, ja kun sataa niin aina se jonkun laariin sataa ainakin politiikassa. Sateen saamiseksi juuri omalle kohdalle on siellä kemikaalin levittäjiä pilvipalveluihin vähintäinkin riittävästi.

HATUNNOSTO HARKIMOLLE

Hjallis Harkimo esiintyi erinomaisesti ja paljasti ajatuksiaan sekä tavoitteitaan suomalaisessa poliittisessa politiikan teossa, poliittisesta kulttuurista sekä tavoitteistaan juuri päättyneessä TV1:n Ykkösaamussa toimittaja Jari Korkin kanssa käymässään haastattelussa. 5 Susi lammasten vaatteissa tuli ensimmäisenä mieleeni kuunnellessani hänen ajatuksiaan tapana toimia poliittisena toimijana. Hän ja hänen kanssaan Liike Nyt:n perustamat tahot sekä perustettu liike itsessään iskee ajan hermoon muuttaen kaiken järjen mukaan myös pysyvästi poliittisia rakenteita siinä samalla!

Se toiseksi paras puolue

Iltalehti ja Uusi Suomi ovat kannatuskyselyn yhteydessä tiedustelleet myös sitä, mitä muuta puoluetta kuin ensimmäisenä mainittua suosikkia vastaaja voisi äänestää. Kuten tiedämme, jotkut äänestäjistä voivat äänestää miltei mitä tahansa puoluetta, toisilla kriteerit ovat tiukemmat.

Pari tietyllä tapaa herkullista yksityiskohtaa alla olevan linkin takana olevan uutisen taulukosta kumminkin löytyy. Nimittäin kaksi prosenttia kokoomuslaisista voisi äänestää Vasemmistoliittoa. Vasureiden kannattajista taas kukaan ei äänestäisi Kokoomusta. Lieneekö oire jostakin.

Äänestäjän oikeusturva paranisi ennen vaaleja rakennetuilla koalitioilla

Meilläkin näkee aika ajoin esitettävän mielipiteitä, joissa kaivataan pysyviä puolueiden rakentamia yhteistyökoalitioita eli blokkeja. Meillä blokki syntyy vasta vaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa, eikä äänestäjillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa sen rakentamaan hallitusohjelmaan ja politiikkaan ennen seuraavia vaaleja.  Enemmistöhallituksen ohjelman  siunaavat eduskuntaryhmät, eikä niiden mielipidettä siinä tilanteessa tarvitse kenenkään epäillä.

Kokoomuksessa ei ole sijaa populismille

Kokoomus on maamme vakavasti otettavin puolue. Populismia puolueesta ei löydä hakemallakaan, vaan kaikki tehty ja puhuttu on pelkkää asiaa. Tämä piirre tuli korostetusti esiin Alexander Stubbin aloittaessa puheenjohtajana. Hänen johdollaan alettiin asioihin paneutua entistä syvällisemmin vailla minkäänlaista vivahdetta populismista.

Puoluejärjestelmän laatua voi oikeasti parantaa

Osmo Soininvaara kirjoitti helmikuussa 2018 neljä ansiokasta analyysiä Suomen puolueista eli Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Vihreistä. Suosittelen lukemaan ne. Ovat ajatuksia herättäviä, epäilemättä monilta osin aivan oikeaan osuvia. Jos puolueissa toimivat ihmiset ottavat Soininvaaran neuvoista vaarin, niin puoluejärjestämä voi oikeasti parantua.

Rajaudun tässä kirjoituksessani täydentämään Soininvaaran kritiikkiä yhden sellaisen seikan osalta jota pidän hyvin tärkeänä, mutta jonka Soininvaara on jättänyt huomiotta.

Oppositioon ! (2)

 

Oppositioon!(2)

Oppositioon kohdistettu syyttely ja halveksunta, opposition toimintamahdollisuuksien rajoittaminen ja suoranainen valvonta ovat demokratian perushengen vastaista toimintaa. Oppositio on demokraattisen järjestelmän perusta. Ei ole demokratiaa ilman oppositiota.

Opposition tehtävänä on asettaa vallankäytölle rajoja, varsinkin mielivallan käytölle. Itsevaltiuden aika on ohi.

Suomessa ongelmana ei ole se, että oppositio olisi liian vahva tai edes vahva. Ongelmana on se, että oppositio on hajanainen ja heikko.

Oppositiolla aseet vähissä tulevissa eduskuntaavaaleissa.

Oppositiopuolueilla riittää miettimistä silmälläpitäen seuraavia eduskuntavaaleja. Keskustalla on Sipilän johtamassa hallituksessa johtavana teemana Suomen kuntoon laittaminen.

Alempana on joitakin talouteen liittyviä HS:n otsikoita, jota osoittavat selvästi, että Keskustan puheille riittä katetta.

Suomen talouden mennessä vakuuttavasti kohti parempia aikoja, on hyvä asettaa kysymys, millä aseilla oppositio aikoo kampittaa nykyiset hallituspuolueet. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä suuri kysymysmerkki, mitä heidän rintamallaan on tulossa.

Kansalaisyhteiskunnan perustaminen

 

Nelivuotisten vaalien puoluepopulismi on jättänyt Suomen tuuliajolle. Neljän vuoden välein puolueet yrittävät arvata, millä vaali-sloganeilla saadaan omaan napaansa tuijottavalta kannattajakunnalta vallassapysymiseen tarvittavat äänet. Isänmaan pitkän aikavälin menestys ei ole minkään valtaryhmittymän fokuksessa.

Mitä Ranskan Macron edustaa ja mitä hänen yhdenmiehen liikkeensä takana piilee

Mitä tämä Macron edustaa ja mitä hänen yhdenmiehen liikkeensä takana piilee

*

On paljon asioita, joita en ymmärrä Ranskan presidentinvaaleista.

Sanotaan esimerkiksi näin: ”Euroopan suunnasta päätetään seuraavaksi Ranskan presidentinvaaleissa, joiden ensimmäinen kierros järjestetään sunnuntaina.”  Siis järjestettiin. 

Ja päätettiin ”Euroopan suunnasta”?  Niinkö todella?  Ja mikä se suunta on? 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä